Sivi pääsee huomenna kotiin sairaalasta! Eivät suostuneet päästämään ennen kuin pysyy jotenkin sisällä nesteet ja ruoka.
Moni on kysynyt, että miten selviän ja miksi suostun tähän järjestelyyn?
Ai miksikö? Siskoni on sairaalassa ja hänellä on aivan tarpeeksi huolta muutenkin. En todellakaan halunnut aiheuttaa lisää huolta kieltäytymällä lastenhoito avusta! Kaikki muut mahdolliset hoitajat ovat töissä tai liian kaukana. Ja voisin lyödä vaikka pääni pantiksi, että sivi tekisi tämän saman minun vuokseni!
Miten selviän? No kolme lapsista nukkuu vielä päiväunia. Joka päivä n. 12-14.00 hoidettavana on ollut vain kaksi lasta. Ruokaa saa hyvin valmiina/puolivalmiina. Valmisruoka tässä tilanteessa on pieni paha. Myös piirretyt ovat olleet iso apu tämän kaaoksen keskellä! Myös kotityöt ovat jääneet aika vähälle. Pyykkiä olen pessyt ja astioita, mutta muita kotitöitä en todellakaan ole tehnyt!
Rankkaa on ollut, koska sivin nuorimmat ovat itkeneet äidin perään. Kuitenkin ollaan selvitty hyvin! Itse olen väsynyt, mutta tiedän tehneeni oikein! Oli oikein ojentaa auttava käsi, koska sitä todella tarvittiin!
Foorumin toiminta alkaa taas palata normaaliksi pian!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!