Matka autolla kauppaan sujui hyvin. Esikoinen istui tyytyväisenä autossa ja vauva nukkui. Kaupan pihalla otin vauvan kaukalon kanssa ja esikoisen. Astelimme kauppaan sisään. Huokasin syvään olin oikeasti kaupassa kahden lapsen kanssa. Otin kärrin ja laskin turvakaukalon kärriin. Nostin iloisen esikoisen kärreihin istumaan. Otin kauppalistan esiin ja olin valmis suoriutumaan reissusta.
Aloitimme vihanneksista ja hedelmistä. Keräsin kärriin tarvittavat vihannekset ja hedelmät. Vauva nukkui edelleen ja esikoinen selitti omia juttujaan hymyillen. Listan kanssa ostosten kieräminen oli tehokasta ja aikaa ei paljon kulunut. Olimme menossa hakemaan viimeistä listalla olevaa asiaa: vaippoja. Kävelin kohti hyllyjä joissa vaipat ovat ja mitä esikoisen silmät näkivätkään: jouluherkut. Hyllyttäin erilaisia jouluherkkuja. Esikoinen ehdotti, että kävisimme katsomassa niitä. Halusin välttää hepulin ja menimme käymään hyllyjen luona.
Hyllyjen luokse meno oli kuitenkin virhe. Hyllyjen luona neidin katse kiinnittyi isoon suklaiseen joulupukkiin. Alkoi narina, että tuon minä haluan. Selitin ettei ole herkkupäivä. Luulin jo selvinneeni tilanteesta kunnes paikalle sattui vanhempi rouva. Rouva nappasi ison suklaisen pukin kouraansa ja tuli sen kanssa siihen sössöttämään, että eikö se ilkeä äiti osta lapselle namia.
Mummo kaikkine suklaapukkeineen sai verenkiehumaan ja olisin voinut räjähtää siihen paikkaan. Sain onneksi hillittyä itseni ja kerroin mummolle, että ei meidän lapsi nyt tarvitse suklaapukkia. Mummo jatkoi sepostustaan ja tarjoutui ostamaan pukin tytölle, koska tyttö sitä niin kovasti halusi. Kiitin kauniisti ja sanoin, että tyttömme ei nyt tarvitse suklaapukkia. Otin kärrit ja lähdin kävelemään kohti vaippoja. Mummo vielä huusi perään, että onpa nykyajan vanhemmat inhottavia. Olen siis inhottava äiti, koska lapseni 2v8kk ei saanut haluamaansa suklaapukkia.
Kävellessämme kohti vaippoja neiti huitoi, huusi, rimpuili ja koitti päästä pois kärreistä. Muutamaan kertaan pyysin rauhoittumaan, koska ei kuunnellut annoin huutaa. Sain osakseni toki paheksuvia katseita, mutta minkäs teet. Tyttö oli päättänyt kiukutella ja minä olin päättänyt saattaa ostokseni loppuun. Toki tilanne olisi ratkennut silläkin, että olisin hakenut sen suklaapukin ja saanut tytön hiljaiseksi. En kuitenkan halunnut antaa periksi. Olin sanonut ettei pukkia osteta, eikä sitä ostettu. Saimme ostokset maksettua ja homman hoidettua.
Pääpunaisena huutava lapsi kassajonossa kerää katseita, mutta kaatuuko kenenkään maailma siihen? Eikai kukaan siihen kuole, että lapsi osoittaa mieltään? Eiköhän tähän maailmaan ääntä mahdu! Jokainen vanhmepi itse päättää ottaako vastaan paheksuvat katseet huutavan lapsen takia vai antaako periksi ja ostaa sen mitä lapsi haluaa.
-admin, tyttö 2v8kk & poika 1vk3pv
